TAPIONNIEMEN ELOJUHLA LA 17.8

Julkaistu 2019-08-19 11:26:31 CEST.

Kyläkartanolla vietettiin lauantaina 17.8 kolmannen kerran elojuhlia. Tällä kerralla olikin hyvä syy juhlistaa päivää. Kyläkartanon investointihanke kylätalon osalta on saatettu päätökseen ja uusi palveluiden kehittämishanke on aloitettu. Lisäksi Vuoden lappilainen kylä 2019 palkinto kruunasi juhlan.

Elojuhla_781_381.jpg

TAPIONNIEMEN ELOJUHLA LA 17.8

Kyläkartanolla vietettiin lauantaina 17.8 kolmannen kerran elojuhlia. Tällä kerralla olikin hyvä syy juhlistaa päivää. Kyläkartanon investointihanke kylätalon osalta on saatettu päätökseen ja uusi palveluiden kehittämishanke on aloitettu. Lisäksi Vuoden lappilainen kylä 2019 palkinto kruunasi juhlan.

Kyläkartanon seinät pullistelivat, kun runsas joukko saapui juhlaan. Kyläseuran puheenjohtaja Marjatta Pekkarinen muisteli hieman mennyttä vuotta ja kartoitti tulevaa vuotta. Samalla hän lausui kiitokset Kemijärven kaupungille, Pohjois-Lapin Leaderille, ahkeralle talkooväelle sekä Lappilaiset kylät ry:lle kaikesta tuesta.

Varapuheenjohtaja Tapani Hiltunen kertoi uudesta hankkeesta, jonka puitteissa on rakennettu mm. saunan terassi. Taukotupa valmistuu Airosvaaraan vielä tämän syksyn aikana. Taukotuvalle johtaa luontopolku, joka tullaan merkitsemään tarkemmin. Seuraavalle vuodelle rakennetaan Kyläkartanon pihalle grillikota ja lasten leikkipaikka. Työtä ja tehtävää siis riittää.

Sihteeri Ann-Christine Lampela kertoi tulevan syksyn tapahtumista. Syyskuussa toteutetaan Kemijärven Kehitys Oy:n ja kyläseuran kanssa Luonnosta Hyvinvointia tapahtuma. Pääesiintyjänä on luontokuvaaja ja -toimittaja Kimmo Ohtonen. Ohtonen luennoi aiheesta "Eläimen katse, inhimillinen kosketus" – luonnon merkitys hyvinvoinnillemme. Lisäksi Ohtonen pitää valokuvaus-kurssin, jonne on ennakkoilmoittautuminen. Tapahtuman toinen päivä keskittyy geokätköilyyn. Ounasvaaran Ladun Riitta Kemppainen – Koivisto tulee kertomaan ja kouluttamaan geokätköilyn saloihin. Kylän ympäristössä on useita geokätköjä. Tarkemmat tiedot tapahtumasta päivitetään visitkemijarvi.fi sivuille. Syksyn ohjelmassa on myös lauantailounaat, useita hirvenhaukkukisoja sekä joulumyyjäiset

 

Elojuhlassa nautittiin makoisat kakkukahvit ja ulkona mukavassa säässä paistui niin makkarat kuin lätyt. Tapionniemen kyläseura kiittää kaikkia mukana olleita. Teitte päivästä ikimuistoisen!

Elojuhla_781_381_3.jpgElojuhla_781_381_2.jpg

Takaisin